maanantai 19. lokakuuta 2015

Lepoa luvalla

Pientä lämpöä ja tukkoisuutta ilmassa edelleen. Ärsyttävintä on kun ei tunnu tauti tulevan kunnolla vaan on tälläinen puolikuntoinen olotila. Heti aamusta sain käskyn pysyä sängyssä koko päivän ja täysi kielto millekään touhuamiselle. Se onkin ehkä ihan viisasta koska rakas ystävä on tulossa huudeille parin päivän päästä ja viikonloppuna pitäisi olla iskukunnossa reissaamaan taas Itä- Suomeen... Ihanaa kun on lähellä ihmisiä jotka välittää ja pitää huolta!

Onnex minun pieni karvainen lapsonen on aina mukana kun levätään...
Voimajuomaa, lehtikaalia, korianteria, banaani, avokado, siemeniä, limenmehu ja loraus vettä.

Sen verran touhusin, että tein viikonloppuna kerätyistä suppilovahveroista sienipiiraan kun niitä on vieläkin jäljellä vaikka kuinka.

SIENIPIIRAS

Pohja
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
1 muna

täyte
5 dl suppilovahveroita, kanttarelleja tai mustatorvisieniä
1 sipuli
bataattia
3 munaa 
3 dl maitoa
valkopippuria
kuivattua timjamia
pinnalle juustoraastetta

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita. Painele voidellun piirasvuuan pohjalle ja paista 225 asteisessa uunissa viisi minuuttia. Ota uunista odottamaan täytettä.
Kuumenna sieniä pannulla omassa liemessään. Lisää silputtu sipuli ja hieman voita. Anna kiehahtaa. Levitä sienet pohjan päälle. Laita paistoksen päälle bataattisiivuja reilu desi. Itse tein pieniä siivuja juustohöylällä. Mausta valkopippurilla ja timjamilla. Sekoita munat ja maito ja kaada piiraan päälle. Raasta pinnalle juustoa. Paista piirasta 20-30 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt.


-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti