tiistai 10. marraskuuta 2015

Tavallinen tiistai

Päivä lähtee käyntiin Mirrin kanssa ulkoillessa. Ihan nappiin ei koko lenkki mennyt kun kissaneiti pisti välillä hanttiin ja heittäytyi selälleen kuin pikku lapsi karkkihyllyn edessä. Syy tähän on se ettei olla hetkeen käyty ulkona valoisan aikaan vaan yleensä aina illalla. Jotenkin se vain oli hänestä taas niin pelottavaa. Ja ihan turhaan, kun nytkin oli vähemmän ihmisiä liikenteessä, mutta kissan mieli on kissan mieli... :)

Lempipaikkani Kaivarissa.

Himo saada koti kuntoon ajoi taas huonekalujen etsintään. Ihania ideoita, mutta ei vieläkään kaikki palaset loksahtaneet kohdilleen. Ihan tyhjin käsin en nytkään kyllä kotiin tullut vaan Fasaanista lähti pieni sievä kipponen matkaan. Mulle pitäis antaa kyllä porttikielto kohta noihin paikkoihin... Kippoja kyllä löytyy, mutta ei sitä pöytää jolle ne vois laittaa.

Ihanan ystävän Minnan kanssa Plootussa päiväkahvilla ja kurkkaamassa heidän huonekalutarjonnat. Ja kummallakaan ei herkkua vaan pelkät juomat. Tää on historiaa!
Pieni sievä hankintani.

Viikonloppuna ei ollut mitään saumaa päästä katsomaan uutta Bondia, mutta tänään illalla sekin toive toteutuu. Kiva ilta siis tiedossa. :)

-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti