Pettymys

Miten sitä välillä aina hehkuttaa asioista ja sitten elämä antaakin märkää rättiä naamalle kuin muistuttaakseen elämän raadollisuudesta! Ei ehkä aina kannatakkaan luottaa jokaiseen vastaantulijaan enkä nyt puhu turkkilaisista kun täällä olen vaan ihan suomalaisista ihanista kansalaisistamme... Mietin taannoin kuinka suurin osa sapattivapaastani on ollut niin hienoa, mutta kyllä sitä toistakin osaa niskaan tulla... Hip hei tätä juuri toivoinkin lomani lopussa! Voi jee..

Emilia oli minun luona yötä ja aamulla teimme käppäilylenkin rannalle ja kävimme syömässä kunnon turkkilaisen aamiaisen. Iltapäivällä Toven ja Annukan luo keskustaan altaalle makoilemaan, partsille ihmettelemään ja illemmasta syömään aivan huippua turkkilaista ruukkua...

Chillaillen.. Jamaica fiilistä.

Tää olis kiva ylläri omalla takapihalla.

Aamiaisella.

Matka jatkui seuraavaan paikkaan, leppoisaa menoa.

Kamelivauva ei oikein tykännyt työnteosta.

''Iltapäiväteellä'' Annukan partsilla.

Niin loistopaikka seurata ihmisvilinää.

Ihanaiset Tove ja Annukka! Tässä seurassa on aina niin kivaa, ei oo tylsää!! :)

Olipahan hyvin haudutettua lihaa. NAM!

Visuaalisuudesta pointsit.

Välillä asiat ei vaan mene loppuun asti niin kuin on ajatellut ja seuraa ketutusta. Tupla ee, ee potenssiin kaksi, epärehellisyys ja epätietoisuus, näitä en vain voi sietää! Kiristää niin vannetta ettei mittää järkeä! Mutta kyllä se tästä... Kaipa näitäkin päiviä tarvitaan, että voi taas iloita seuraavana päivä.. Uutta kohti siis ja nyt loppuu märehtiminen. :)

-Kati