perjantai 29. toukokuuta 2015

Pakkailua ja pähkäilyä

Tuli eilen sitten varattua äkkilähtö Turkin lämpöön... Ja heti myös kotikonnuille tulee lämpöaalto, niin minun tuuria. Mutta ehkäpä siellä on kuitenkin vielä hitusen verran lämpimämpää. Vielä aamulla ei ollut mittään varmuutta siitä milläs sitä Helsinkiin pääsisi. Eikun facebook auki ja kimppakyytejä selaamaan kun ei lennotkaan taas osuneet kohdilleen ja juna on taas ylläri todella kallis. Mulla sattui kerrankin mieletön tuuri kun sain kyydin Kuopioon ja Kuopiosta hyppäsin Lennin ja Nooran kyytiin jotka olivat myös menossa isolle kirkolle. En ole koskaan aikaisemmin kokeillut kimppakyytiä joten tulipahan nyt sekin kokeiltua eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi sen verta kiva kokemus oli. Meitä oli kolme tyyppiä ja koira ja matkasimme hieman vanhemmalla Volvolla, ilman ilmastointia. Tuli ihan lapsuusvuodet mieleen kun enon kyydissä matkustettiin milloin mihinkin päin reissaten ja kuuma oli kuin saunassa. Mutta ei me nytkään valitettu vaikka aika helteiset oltavat olikin, tutustuttiin toisiimme ja matka Kuopioon taittui alta aika yksikön. Suosittelen! Näin ne kokemukset karttuu ja saa uusia tuttavuuksia elämäänsä!

Aamulla hankittu uusi matkalaukku ja Mirri on sitä mieltä että hää lähtee mukaan tai jättää ainakin hajut!!
Voi taivas tätä tavaran määrää...
Ihana pikku putiikki johon pysähdyttiin Nooran ja Lennin kanssa.
Aika hyvä on takapenkillä matkata ja nauttia vauhdin hurmasta.

Illalla kympin aikoihin vihdoin Hesassa ja ihanien ystävien Seban ja Tiian luona, jotka taas avosylin majoittivat minut. Huomenna on Tiian siskontytön ylioppilasjuhlat joita Tiia houstaa ja minäkin pääsin heti hommiin. Askarreltiin paskarreltiin jotain koristeita kattoon. Olipas kivaa. :)

Hei me askarrellaan
Tämmösiä niistä nyt sitten tuli.

Aamuksi on tilattu taksi klo neljäksi ja loma voi alkaa...

-Kati


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti