lauantai 30. toukokuuta 2015

Takaisin aurinkoon

Viime yönä jäi nuo uni-ukon luona vierailut aika vähiin kun yhden maissa menin nukkumaan, kahdelta katsoin vielä kelloa ja kolmelta se jo soi... Neljältä tuli taksi hakemaan lentokentälle ja matka kohti Alanyaa alkoi. Tää on ensimmäinen ulkomaanreissuni jonka teen kokonaan yksin. Jo on siis aikakin. Ajatus oli, että valkkaan sellaisen paikan äkkilähdöistä jos vaan mahdollista jossa olen jo käynyt ennenkin koska nyt halusin ottaa täysin levon kannalta ja unohtaa turhat hötkyymiset pakollisissa nähtävyyksissä. Ja kuinkas kävikään... Sama paikka josta tulin tasan kolme viikkoa sitten. Sain niin hyvän diilin josta en voinut kieltäytyä ja mikä munkki taas huoneiston suhteen, sama tuuri jopa hieman parempana kuin Nooran kanssa Voicen matkalla..

Olkkarista kätevästi partsille.
Kokkailu-osasto.
Ihan kivan kokoinen sänky makkarissa ja täältäkin pääsee terassille... Nice
Terde.
Näkymät allasalueelle.
On se Kale-kukkula ihan kivan näköinen tältäkin puolelta.

Mukana tällä reissulla kolme kirjaa, pari uusinta Gloriaa ja kasa bikineitä, niistä on tämä loma tehty. Aurinkoa, aurinkoa ja lepoa.

Tänään ei kummempia ole tullut touhuttua kuin hieman lähistöön tutustumista, ruokaa jääkaappiin, maisemian ihastelua ja torkkuilua...

Ekat pikasapuskat ''omassa'' keittiössä. 
Päikkäri aika..

Wifi on sen verran huonossa hapessa ettei jaksa pitää taajuutta pystyssä kuin aina pienen hetken joten kuvia lisäillään sitten myöhemmin...


Tänään mennään unille ajoissa.

-Kati

2 kommenttia: