lauantai 16. toukokuuta 2015

Talkoohommista pantterijahtiin

Muisteloiden lauantai...Ystävää on aina ilo auttaa, niin tänäänkin. Mentiin porukalla Romon Ruhtinaan entisille tiluksille Vaivioon raivaamaan vanhan maatilan pihapiirin rakennuksia uuden omistajan tieltä. Hyötyliikuntaa jos mikä. Joka vuosi yli kymmenen vuoden ajan heinäkuussa Ilosaarirockin perjantaina suuri joukko ystäviä on kokoontunut yksityisille Jylyfesteille Romon Ruhtinaan Jannen ja Ruhtinattaren Tiinan luokse pitämään hauskaa, kuuntelemaan bändejä ja viettämään laatuaikaa aikuisten kesken ja kun yö on saatu päätökseen on se huipentunut aina ilotulistukseen. Bändejä on ollut laidasta laitaan, on ollut Capital Beat, Eläkeläiset, Kerho, Relentless, Herra Ylppö ja monia monia muita, useat näistä ovat soittaneet seuraavana päivänä Ilosaarirockissa, mutta silti tämä ilta on jäänyt jokaisen bändinkin mieleen ikimuistoisena. Tämä tapahtuma on ollut jokaiselle osallistujalle kesän kohokohta jota on odotettu koko synkkä talvi. Viime kesänä pidettiin Jylyfestin hautajaisia ja tänään oli varmaankin sitten ne perunkirjoitukset jossa tavarat pistettiin jakoon.

Pinkit hanskat talkoisiin, tottakai..
Näillä ylisillä on rokattu niin, että on ihme ettei lattia ole tippunut alas..
Talkoolainen.
Viime vuonna rokatttiin muun muassa Herra Ylpön kanssa.
Pihapiiriä ja Jannen hieno hevosbiili.
Jallubaarin kyltti... IsoHupiRanneke...
Tähän kyytiin vain säilytettävä omaisuus, jota oli aikalailla..
Näkymä ylisiltä. Tänne on survoutunut aika suuri lukuinen festarikansa joraamaan niin discopallon säihkeessä kuin saippuavaahdon seassa..
Bändien valtakunta.
      
Ihania muistoja ja kuvia eri puolilla ylisiä, alimmassa Jallut rivissään odottamassa kurkkuun kaatoa.
Jallubaarissa pitää olla tietysti myös Jallulaulun sanat... :)
Huikea The Capital Beat!!
I Walk The Line.
Voi Armaat!!
Jallubaarin lisäksi meillä oli myös Vittuilubaari josta sai muuta juomaa, jos uskalsit hakea...
Puuceen ohjeistuksia...
ja hauskuutuksia...
  
Meillä oli myös oma bussipysäkki, tottakai.. Kotvan siinä sai kyytiä ootella, mutta eipä meillä mikkään kiire ollu...
 
 
Tämä rinsessa ei tuntenu yhtään hernettä... :)
Mikä löytö. Kaikkien näiden vuosien jälkeen täydet ilmat. :)
Muutama tavara lähti myös roskalle...

Olihan urakka, mutta mukava sellainen. Jylystä pikaisesti kotiin ja eikun menoksi hallille ja pantterin metsästykseen vol 3. Ottelutilanne on nyt Katajalle 2-1. Aivan mielettömän jännittävä peli ja aluksi näytti siltä, että ollaan alakynnessä, mutta siitä se peli vaan lähti taas rullaamaan ja voitto oli niin meidän, numeroin 84-73. 

Keskiviikkona Turun pelin jälkeen avauduin kuinka meitä siellä kohdeltiin, katsokaapa miten Karjalassa pidetään punanuttuisista vastustajistakin huolta! Aitiopaikat!!! Ota, Ota mallia laulaa myös Cheek...
All41!! Nea Muru kannustaa!
Rannikon vaparit upposivat tänäänkin.

Hieno peli takana ja uusi jopa se ratkaiseva kultapeli edessä huomenna Turussa ja se tietää taas, ylläri pylläri autoilua halki Suomen... :)

-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti