keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hemmottelua nuhanenälle

Viime viikolla alkanut flunssa ei tunnu nyt millään laantuvan. Aamut, illat ja yöt ovat tukkoisimmat, päivällä onneksi on helpompaa. Aamulla olo tuntui tosi kurjalta joten päätin ottaa finrexinit kehiin. Sainkin juomasta vähän virtaa ja tukkoisuutta vähemmälle.

Mietin aamulla, mitä sitä keksisi tälle päivälle. Piristystä kaipasin tähän olotilaan ja täytyy sanoa, että kerrankin mulla kävi hyvä mäihä. Sain ajan kasvohoitoon. Jes! Kävin viime kuussa edellisen kerran kasvohoidossa ja sain silloin jonkinmoisen allergisen reaktion ja nyt naamaa on hoidettu jos jonkinlaisilla aineilla, kortisonista lähtien. Tämä tuli siis nyt enemmän kuin tarpeeseen.

Tuttavapiirissäni on muutamia keneltä löytyy oma kauneushoitola, olenkin jakanut eri hoitoja eri paikkoihin jolloin tulee käytyä kaikkien luona suht tasapuolisesti. Yhden luona käyn jalkahoidossa, toisen luona kuumakivihieronnassa, kasvohoidot jakaantuu yleensä kahteen eri paikkaan. 

Oli kyllä taivaallista olla taas toisen käsittelyssä. Voisin helposti pötkähtää vaikka joka päivä jonkun hemmoteltavaksi. Nyt on kasvot taas kuosissa, ei kiristä eikä purista, vaan tunne on mitä mainioin. Kosmetiikkahöpelönä yllättäen mukaan lähti taas pari purnukkaa, mutta näitä oikeasti nyt tarvitsin.. Aikuisten oikeesti!


Tänään ei Mirrille ollut postia, vaan mulle tuli kivaa lukemista. Onneksi ostin eilen ison kasan erilaisia hedelmiä. Niistä sai välipalalle tarvittavan vitamiinipommin. Pötkähdys divaanille, uusimmat muotijutut ja pikku päikkärit, näistä oli tämä päivä tehty.

-Kati

2 kommenttia: