tiistai 24. helmikuuta 2015

Pyykkipäivä

Aika paljon tulee pyykkiä yhden viikonlopun reissusta, on petivaatteita, laskukamoja, lökäreitä, paitaa, housua... Siihen päälle vielä viime viikolta jääneet pyykit, niin pesukone on tänään laulanut heti aamusta alkaen. Eilen kun laiskoteltiin tänään sitten puuhasteltiin kotiaskareissa oikein olan takaa.

Ihanainen Noora voitti eilen Voicella matkan viikoksi Välimeren lämpöön. Aika mahtavaa! Siitäpä innostuneena otin itsekin osaa kilpailuun. Let's see what happens. Olishan se aikamoista jos voittaisi. Ollaan Nooran kanssa suunniteltu jo vuosia matkaa auringon alle, mutta ei vain ole onnistunut tuon yhteisen ajan löytäminen. Nyt vois kyllä onni olla vihdoin meidän puolella. Asensin puhelimeenkin Voicen jotta en vain jää paitsioon jos onni osuukin kohdalle.. Kun olin osallistunut kisaan ja seuraava arvonta suoritettiin niin heti ensimmäisenä tuli oma kotikaupunki, nimi ei vain ollut oma, joten vielä joutuu odottamaan. Olisikin ollut aikamoinen munkki jos heti olisi voittanut, yleensä mulla ei nimittäin hirveän hyvä arpaonni ole... Jos haluat ottaa osaa, ohjeet täällä

Kolmatta viikkoa olen jo kärsinyt välillä enemmän ja välillä vähemmän flunssasta. Päätin iltapäivällä hieman uhmata tätä ja lähdin lenkille luurit korvilla. Teki mieli vetäistä intervallia, juoksua ja reipasta kävelyä sulassa sovussa. Huomaa kyllä, että kevät kelit on käsillä, tiet ovat aivan jäisiä, onneksi tuli ostettua talven lenkkeihin sopivat kengät nastoilla. Muuten voisi lenkit jäädä väliin. Kesken ulkoilun ihana kevyt lumisade muuttui märäksi rännäksi ja olin kuin uitettu koira kun saavuin kotiin, joten saa nähdä mihin flunssa nyt sitten kääntyy. Voi olla, että uhmaaminen ei ollut kovin fiksua. 


-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti