keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kevättä ilmassa

Ensimmäinen päivä joka on tähän mennessä ollut aikataulutettu aamusta iltaan. Siltikään ei ole ollut kertaakaan sellainen fiilis, että pitäisi juosta suuna päänä tai että olisi hirveä kiire. Ilmeisesti stressi alkaa helpottaa ja tiedostaa, että nyt saa vain nauttia kaikesta ja relata. Ja huippu juttu on myös se, että eilisestä kuumeilusta ei ole tietoakaan ja kurkkukipukin on melkein poissa.


Aamu meni kotosalla pikku askareissa ja Mirrin tempauksia seuraillen. Kissa neidillä oli tänään kova tarve hyppiä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Tässä näyte vessan yläikkunalta. Kevättä rinnassa oletan...


Kevään ensimmäinen päivä. Selkeästi. Kävelin keskustaan lounaalle ja kevään merkit aisti luonnosta. Lämpöasteita plus kuusi, jokaisesta rännistä ja putkesta kuului ihana lorina kun auringon lämpö sulatti lunta ja jäätä. Lounas Sannan kanssa tuttuun tapaan Houkutuksessa ja valintana molemmilla lähes aina lohisalaatti, kuten tänäänkin. Sen verran uutta, että nyt testauksessa oli uusi hunajainen kastike. Ei huono, mutta vanha tuttu mangokastike vie kyllä voiton.


Lounaan jälkeen kotiin ompeluhommiin ja ''singer'' tulille. Pieniä korjauksia Vanhojen mekkoon. Tässä välissä myös parit pataleivät tuliaisiksi, auto alle ja Hammaslahteen serkun luo päiväteelle ja happihypylle.


Illalla kuuden jälkeen suuntana lastenkekkerit. Turtlesit on näköjään taas in. Ihan tuli oma lapsuus/ nuoruus mieleen. Ysärimeininki oli palannut tähän taloon myös muullakin osa-alueella, isännän uusi monoski on nimittäin aika pähee!!! Aivan loisto kuosi ja mitkä värit... Ihan kateeks käy. Tuollaisen voisin ottaa kotiin ja ripustaa seinälle.


Tältä päivältä ei actionia puuttunut ja herkkujakin on tullut syötyä koko kuukauden satsi yhteenmenoon. Hieno päivä, ihania sukulaisia, näitä lisää...

-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti