perjantai 27. helmikuuta 2015

Voihan blogi...

Viime yö meni ketutuksessa, osittain. Nyt jälkikäteen kun asiaa ajattelee niin naurattaa. Eilisen blogikirjoituksen kirjoitettuani tuli ilmoitus, että blogini on poistettu käytöstä. Whaaaat?? Mietin pääni puhki mitä olen tehnyt väärin, tyypillistä suomalaista ajattelutapaa... Asiaa selvittelin yön pikkutunneille saakka erilaisista keskusteluryhmistä, laitoin blogin palautuspyynnön jne jne... Mitään ei tietenkään siihen aikaan tapahtunut, mutta tänään asia onneksi ratkesi ja oli väärä hälytys. Huvittavaa miten asioihin jää koukkuun jo pienessäkin ajassa... Ja ottaa tulet alleen.. :)

Olimme sopineet kaverini kanssa, että hän tulee tänään tsekkaamaan tilannetta jos voisi jotenkin jeesiä. Ei onneksi tarvinnut tässä asiassa, mutta tekemistä hälle kyllä riitti. Muokattiin nimittäin minun blogia uuteen uskoon, vanha tyyli kun ei enää oikein napannut. Ei tämä ulkoasu ihan vieläkään silmää hivele, mutta on parempi kuin alkuperäinen. Kiitos vain Kunkulle avusta. Välillä ärräpäät lenteli kyllä tänäänkin, ärsyttää jos tekniikka ei toimi toivotulla tavalla, syyhän ei missään nimessä ole käyttäjässä... :)
Blogia muokkaillen siis meni tänään aika monta tuntia, vaan eipä tuo haittaa mittää...


Syksyksi on varattuna Ranskan matka, kohteena Nizza ja Montpellier ja koriksen EM-kisat. Kaveri löysi jostain Helsingin kirjakaupan alelaarista Ranskan intensiivikielikurssin. Hinta oli ollut huimat 10 euroa... Tänään hän oli työmatkalla täälläpäin ja sain kyseisen paketin kotiin. Olen joskus lukenut Ranskan alkeet, mutta taitaa nekin taidot olla sen verran ruosteessa, että tämä kurssi tulee ihan tarpeeseen ja tuo toivottavasti apua syksyn matkaa ajatellen. Tänään ei vielä merci eikä bonjour suusta kuulunut, sen sijaan aloiteltiin tutustuminen maan viineihin... Pitäähän se tutustuminen jostain aloittaa... Seuraaville lenkeille lähtee kyllä luurit korville ja teho opiskelu alkaa.

-Kati

2 kommenttia: