torstai 19. helmikuuta 2015

Lukuintoa ja avautumista

Nyt seuraa avautuminen..
Silmätohtorille aamupäivästä. Ajattelin, että tulisi ihania kuvia erilaisista uusista kehysmalleista, mutta toisin kävi. Vedin nimittäin pienen herneen nenään näöntarkastuksen jälkeen. Varasin ajan netissä ja siellä oli kissankokoisin kirjaimin, että tarkastus on ilmainen, kuten se lähes aina on. Olen käyttänyt muutaman vuoden ajan sekä laseja että piilareita. Optikko kysyikin, että haluanko mallata vielä piilolinssejä kun näkö on nyt jonkin verran muuttunut. Vastasin joo, koska hän ehdotti eri vahvuuksia silmiin. Hän jatkoi vielä, että antaa kotiin mukaan näytteet koska voi olla, että silmät ei heti totu eripareihin. Kun uudet piilarit oli silmissä ja näytteet kädessä hän ilmoittaa poistuessamme tutkimushuoneesta, että tarkastus olikin ilmainen, mutta piilolinssisovitus maksaa sitten 30 euroa... Whaaat??? Seisoin ihan tyhmännäköisenä siinä kassalla ja sain änkytettyä, että pienenä vinkkinä seuraavaa asiakasta ajatellen, kannattaa ehkä mainita ensin jos asiakas joutuu maksamaan... Varsinkin kun olen aina ennenkin saanut myös heidän liikkeessään kokeilun ilmaiseksi. Hän vastasi, että kyllä se heillä onkin ilmainen kanta-asiakkaille. Minä olen kantis ja hänkin sen koneelta näki. Kysymysmerkkinä seisoin edelleen siinä kassalla... Olen ostanut heiltä vaikka kuinka monet paketit ja viimeiset lasitkin on sieltä ostettu. Jostain syystä minun ostoksia ei ole kirjattu koneelle kuluvan vuoden aikana joten jouduin maksamaan sovitushinnan. Myyjä pahoitteli tilannetta ja minä ''äänestän'' jaloillani ja hankin uudet lasit ja piilarit muualta. Ihmettelen vain mistä minä maksoin 30 euroa?! Osaan laittaa piilarit silmiin ihan itse ja paketissa jonka mukaani sain lukee ilmainen näyte.. Ja tuolla samalla rahalla olisin voinut ostaa oikeat suurempi kokoiset paketit, että näin... Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa, eli minä... !! Vähän ketuttaa ei voi muuta sanoa! Kehys postauksia siis myöhemmin.

Päivän kohokohta oli ehdottomasti kirjastovisiitti, pitkästä aikaa. En ole saanut luettua moneen kuukauteen yhtään kirjaa. Monesti olen käynyt kirjan lainaamassa ja monesti lainat myös uusinut kun inspistä lukemiseen ei vain ole tullut. Joka kerta viimeisinä kuukausina olen kirjat palauttanut ilman, että olisin ne loppuun asti lukenut. Mutta tänään se kipinä heräsi ja sain mukaani muutaman niteen.

Pari romaania, lempeän elämän käsikirja(mitä se sitten lieneekään?) ja vähän taidepläjäystä myös mukaan. Kotimaisista naiskirjailijoista olen viimeisimpänä lukenut Laila Hirvisaarta joten nyt oli Orasen teosten vuoro. Samasta hyllystä löysin juutalaisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana käsittelevän kirjan. Aika osuva sattuma tähän hetkeen ja maailman tapahtumiin.


Näiden mielenkiintoisten opusten parissa menee helposti tovi jos toinen. Taidan ottaa illalla sänkyyn kaveriksi Orasen Raijan...

-Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti